Kings vei pisteet viimeisestä kotiottelusta

17.9.2015 21:20

Joensuun Palloseuran viimeinen kotiottelu tämän kauden Kolmosessa päättyi tappioon. JoPS ja vieraana ollut kuopiolainen Kings väänsivät pisteistä tasapäisesti ja tällä kertaa yksi maali riitti ottelun voittoon. Sen viimeisteli Kingsin Simo Sirviö vapaapotkusta ottelun 80. minuutilla.

Varsin tasaväkisellä avauspuolikkaalla ei herkuteltu maalintekotilanteilla. Kings pyrki maalintekoon nopeilla vastahyökkäyksillä, joita pelattiin pystyyn eritoten Esa-Pekka Vartiaista tavoitellen. JoPS sai tälläkin kertaa luotua pari hässäkkää vaarallisista kulmapotkuista, mutta tänään palloa ei saatu erikoistilanteistakaan toimitettua verkon perukoille.

Jakson paras maalintekopaikka avautui Jarno Ruisniemelle, joka murtautui oikealta laidalta läpi aivan jakson loppuhetkillä. Laukaus karkasi kuitenkin yläilmoihin ja ensimmäisen 45-minuuttisen jälkeen taululla olivat maalittomat tasalukemat.

Toisella puoliajalla peliin tuli hieman enemmän vauhtia ja molemmat joukkueet lähtivät tavoittelemaan täysillä kolmen pisteen pottia. JoPS oli pariin otteeseen lähellä maalintekoa ennen Kingsin voitto-osumaa. Jarno Ruisniemen vihainen vapaapotku näytti painuvan vastustamattomasti yläriman alle, mutta Kings-vahti Atte Heikkinen ehti viime hetkellä pallon tielle ja selvitti tilanteen kulmapotkuksi.

Energisesti JoPSin hyökkäyksessä viilettänyt Petri Ronkainen pääsi Heikkisen kanssa nokikkain noin varttia ennen täyttä aikaa. Laukaus jäi kuitenkin sillä kertaa heppoiseksi, eikä Heikkisellä ollut ongelmia napata palloa hyppysiinsä.

Ottelun ratkaisu nähtiin 10 minuuttia ennen täyttä aikaa. Simo Sirviö asettui pallon taakse Kingsin saatua vapaapotkun noin 20 metristä. Sirviön laukaus pomppasi yläriman kautta joensuulaisvinkkelistä maaliviivan huonommalle puolelle ja Kings siirtyi 0-1-johtoon.

JoPSin loppukiri jäi tällä kertaa vajaaksi eikä joukkue saanut muutamien edelliskamppailujen tapaan painettua peliä vastustajan päätyyn loppuhetkillä. Keskityspallot jäivät vajaiksi ja Kings-puolustus sai selvitettyä pallot väljemmille vesille varsin helposti.

JoPSin kausi päättyy ensi viikon lauantaina, kun joukkue kohtaa sarjan päättävässä kamppailussa JPS:n Jyväskylässä.

JoPS: Mikko Sokkanen, Tuomas Kortelainen (38. Miika Nevalainen), Hans Ekroos, Roope Heikkinen, Henri Pupaza (67. Erno Pennanen); Timo Voutilainen, Iiro-Pekka Naakka, Jaakko Reponen, Kalle Kajander; Jarno Ruisniemi, Petri Ronkainen (78. Markus Kuivalainen)

Seuraava edustusjoukkueen ottelu


Vuoden 2023 sarja on päättynyt.

Sarjataulukko


Miesten Vitonen - Itä 2023 - A3

Joukkue

O

V

T

H

Maalit

P

OuPa14101371-1731
Keltik Ak.1492359-2329
Hurtat1473455-3524
JoPS1473437-2824
LehPa/31471643-3122
Riverball1453626-4218
JuPS1432922-6611
Keltik/214011310-811