”Kausi oli pettymys” – päävalmentaja Maarasen katsaus menneeseen ja myös tulevaan

2.10.2015 17:52

Joensuun Palloseuran kausi päättyi viikko sitten ja joukkueen sarjasijoitus oli ryhmän itse asettaman tavoitteen vastaisesti vasta yhdeksäs. Joukkueen päävalmentaja Juha Maaranen käy läpi omassa puheenvuorossaan joukkueen kautta sekä myös joensuulaisen jalkapallon nykytilaa.

Maaranen myöntää, ettei kausi ollut millään mittarilla helppo. Pelillisten asioiden lisäksi myös joukkueen sisällä tapahtui paljon.

- Sijoitus oli meille toki iso pettymys, mutta jälkeenpäin mietittynä paljonkaan parempaa ei meille ollut tarjolla. Alkukaudella meillä oli isoja ongelmia kentällä ja myös kentän ulkopuolella. Kesäkuun alussa tuuletettiin vähän joukkuetta ja saatiin pieni parannus aikaiseksi. Kaiken kaikkiaan raskas kausi, jonka aikana joutui tekemään asioita, joita ei haluaisi tehdä, mutta kuuluu hommiin.

JoPS pelasi kauden aikana runsaasti tasapelejä ja tappiotkin olivat pääosin niukkoja. Voittaminen oli sen sijaan erittäin vaikeaa.

- Missään pelissä ei oikeastaan romahdettu, mutta voittaminen oli todella vaikeaa koko kauden ja isoin syy siihen on meidän huonosti organisoitu puolustuspelaaminen. Pelattiin oikeastaan useampaa eri jalkapalloa samaan aikaan ja siinä on valmennukselle aika paljon mietittävää, että miksi näin oli, Maaranen pohtii.

Pelaajiston osalta Maaranen harmitteli, että keskikentän keskustan materiaali oli kapea, vaikka muille pelipaikoille löytyikin kilpailua.

- Toki se isoin fakta ja ongelma on se, että meiltä puuttui keskisektorista kyllä pirusti jalkoja. JoPS sai taas yhden pelaajan puristettua eteenpäin urallaan, kun Alamäen Mikko lähti Kultsuun, mutta samalla meidän keskialueelta katosi ainakin puolet askelista ja noita askelia ei saatu kompensoitua millään ryhmityksellä, vaikka kaikkea kyllä kokeiltiin. Loppujen lopuksi jalkapallo on juoksu- ja kaksinkamppailupeli ja siihen meillä oli liian vähän jalkoja.

JoPSin talviharjoittelu oli pitkälti fysiikkapainotteista, koska Joensuu Areenalta järjestyi ainoastaan yksi pallovuoro viikkoa kohden.

- Yksi pallotreeni viikossa koko talven läpi vaikutti väkisinkin meidän alkukauden pelaamiseen, mutta siinä oli vuorot mitä JoPSille oli tarjolla. Joukkueena ei menty kauden aikana niin paljon eteenpäin kuin mitä oli valmentajan tavoitteena ja se mietityttää edelleenkin, Maaranen alleviivaa.

Juha Maarasen mukaan joensuulaisessa jalkapallossa on tapahduttava muutoksia, sillä joensuulaisseurat uhkaavat jäädä auttamattomasti jalkoihin kilpailun koventuessa. JIPPO taistelee Kakkosen sarjapaikastaan ja Kolmosen joensuulaisjoukkueet jäivät sarjansa hännille.

Sarja on pirun kova ja koko Joensuun jalkapalloon vaikuttaa se, että JIPPO:n pelaajapolku on pahasti rikki ja tuon pelaajapolun korjaaminen 16-20-vuotiaille pelaajille on Joensuun jalkapalloilun kannalta se ylivoimasesti tärkein asia. Nuoremmissa junioreissa Mikon ja Piden työ tuo kyllä tulosta jatkossa.

- Joensuusta ei meinaa löytyä riittävästi laatua edes Itä-Keski-Suomen kovaan kolmosen lohkoon. Lupaavia junnuja tulee, mutta perinteisesti ne tuhotaan tuossa iässä aika totaalisesti ja siihen pitää alueen lippulaivan tehdä totaalinen muutos. Kulissit alas ja todetaan avoimesti, että kaikki ei ole joensuulaisessa jalkapalloilussa hyvin. Se on kaikkien seurojen myönnettävä ja aloitettava panostaa itse asiaan sen peittelyn sijaan. Pienten myönnytykset harvoin avaa solmuja, mutta kun se isoin ja määräävin ottaa askeleen vastaan, niin saadaan useinkin isotkin solmut avattua.

Maaranen toivoo tulevalta viikonlopulta hartaasti sitä, että JIPPO säilyttäisi Kakkosen paikkansa ja selviytyisi B-junioreiden SM-karsintaan.

- Fakta on kuitenkin se, että vaikka Kolmosen kausi on ohi, niin Joensuun jalkapalloilun yksi tärkeimmistä viikonlopuista on edessä. Jos joku jalkapallon parissa toimiva on menossa Jipon peliin lauantaina (tai B:n peliin sunnuntaina) toivoen kotijoukkueen tappiota, niin silloin ei kannata kyllä toimia enää missään hommissa joensuulaisessa jalkapallossa. Edustuksen säilyminen ja B:n karsintapaikka on muutaman ikäluokan pelaajakehityksen kannalta elinehto ja koko joensuulaisen jalkapalloilun kannalta erittäin merkittävä asia. Kukaan ei voi toivoa, että koko laji on pohjalla. Korjauksia yhteistyöhön voi tehdä myös ennen romahtamista.

Joka tapauksessa JoPSin kausi on pelattu päätökseen ja pikkuhiljaa katseet käännetään tulevaan. Maaranen päättää oman puheenvuoronsa arvoituksellisesti.

-Kausi on paketissa, kunhan saan itselleni analyysin loppuun tässä lokakuun aikana. Tulevaisuutta on, mutta siitä ei tiedä mitään. Katsotaan missä, milloin ja miten jatketaan. Ainut asia, minkä tiedän, on miksi jatketaan. Pelaajakehitys tarvitsee yhden räksyttävän tekijän tulevaisuudessakin. Ja kaikessa rumuudessaankin joensuulaista jalkapalloa on pakko rakastaa.

 

Seuraava edustusjoukkueen ottelu


Vuoden 2023 sarja on päättynyt.

Sarjataulukko


Miesten Vitonen - Itä 2023 - A3

Joukkue

O

V

T

H

Maalit

P

OuPa14101371-1731
Keltik Ak.1492359-2329
Hurtat1473455-3524
JoPS1473437-2824
LehPa/31471643-3122
Riverball1453626-4218
JuPS1432922-6611
Keltik/214011310-811